Kaikki käyttämämme nahkalaadut ovat REACH-sertifikoituja
REACH-todistus vahvistaa, että materiaalissa tai väriaineissa ei ole käytetty mitään komponenttia, joka olisi EU kemikaaliviraston ”ihmiselle vaaralliset kemikaalit” listalla (SVHC lista REACH Article 57, Annex XIV, Directive 67/548/EEC)
REACH-asetus on Euroopan unionin säädös. Sen tavoitteena on parantaa ihmisten terveyden ja ympäristön suojelua kemikaalien mahdollisesti aiheuttamilta riskeiltä.
Sillä edistetään myös aineiden vaarojen arvioimiseen tarkoitettujen vaihtoehtoisten menetelmien kehittämistä, jotta eläinkokeiden määrää voidaan vähentää.
REACH-asetuksen nojalla todistustaakka on yrityksillä. Jotta yritykset toimisivat asetuksen mukaisesti, niiden on tunnistettava niihin aineisiin liittyvät riskit, joita ne valmistavat ja markkinoivat EU:ssa, ja hallittava näitä riskejä. Niiden on osoitettava kemikaalivirastolle, miten ainetta voidaan käyttää turvallisesti, ja niiden on ilmoitettava käyttäjille, mitkä ovat asianmukaiset riskinhallintatoimenpiteet.
REACH-asetuksessa vahvistetaan menettelyt, joilla kerätään ja arvioidaan tietoja aineiden ominaisuuksista ja vaaroista.
Tiivistettynä:
Valmis tuote saa silloin REACH merkin kun kaikki tuotannossa käytettävät raaka-aineet on REACH- rekisteröity, silloin tuote saa REACH- merkin käyttöoikeuden, silloin kaikki materiaalit on rekisteröity ja jäljiteltävissä. Raaka-aineet eivätkä silloin ole haitallisia.
VALO: Vältä asettamasta nahkaa suoran auringonvalon lähelle. Pidä nahka kaukana lämmönlähteistä. Pattereista ja uunista vähintään 50 cm.
PUHTAUS: Pyyhi säännöllisesti pehmeällä ja kuivalla liinalla. Älä koskaan käytä kotitalouksien puhdistusaineita, huonekalujen kiillotusaineita, ammoniakkia, valkaisuainetta, lakkaa, öljyjä tai vastaavia. Pyyhi neste välittömästi puhtaalla imukykyisellä liinalla tai sienellä. Älä hankaa voimalla tai paineella. Jos haluat käyttää erityisesti valmistettuja voiteita nahan ylläpitoon ja hoitoon, ota yhteyttä erikoistuneiden yritysten ja nahka-ammattilaisiin. Käytä neutraaleita aineita Ph 7. Esim voit laittaa muutaman tipan pesuainetta Ph7 veteen ja sillä puhdistaa.
LEMMIKIT: Älä anna lemmikkieläinten kiivetä huonekalujen päälle, sillä eläinten terävät kynnet naarmuttavat verhoilun pintaa. Sekä lemmikkien sylki, rasva ja muut eritteet syövyttävät verhoilun ja varsin nahkaa, joka on luonnontuote. Käytä suoja peittoa tarvittaessa.
HIKI: Ihmisen hiki voi vaurioittaa nahka ja kangasverhoilua varsinkin joidenkin lääkkeiden vaikutus saattaa muodostaa aineosia hienmukaan ja aiheuttaa kemiallisia reaktioita.
KOSTEAT VAATTEET: Älä jätä kosteita vaatteita verhoilun päälle. Varsinkin farkut ja tummat vaatteet jättävät kosteana väriä verhoiluun, joka värjää pinnan ja on vaikea puhdistaa.
Noronen - Vakionahat:
paksuus 0,9 - 1,1 mm
hiottu, peitevärjätty martioitu nahka
saatavissa nahkasävyihin sopiva Davos-keinonahka
savuke- ja liekkitestattu (SL2 jaSL1) EN 1021-1 & 2
Rocher-nahka
Kokonahkaisena. Hinta nahka/nahka Pintanahka. Nahan paksuus noin 1,3mm. Kevyesti hiottu, painettu Rocher martio. Härhä vuota Vintage kuviointi. Pinnassa näkyy elämisen jäljet.
Hoito-ohje: Puhdista nahka säännöllisesti pölynimurilla, puhdasta harjaa käyttäen. Neste on välittömästi pyyhittävä pehmeällä imukykyisellä liinalla, älä koskaan hankaa. Voit käsitellä nahan pinnan nupukkinahalle tarkoitetulla kyllästysaineella (Scotchgard®). Poista kuivuneet tahrat varovasti harjaamalla.
Rocher musta
Rocher ruskea
Touche-nahka
Raaka vuodan alkuperä on Etelä-Wales (Englanti) ja on härkää. Touche’ on Vintage 1,3mm paksu nahka, joka on aniliini (läpi) värjätty ja S.E.M.I suojattu kevyellä pigmentti/vaha kerroksella. Näin säilyy vahvan solurakenteen hyvä hengittäväisyys ja silkkinen mukavuus.
Hoito-ohje Vältä asettamasta nahkaa suoran auringonvalon lähelle. Pidä nahka kaukana lämmönlähteistä. Pyyhi säännöllisesti pehmeällä ja kuivalla liinalla. Älä koskaan käytä kotitalouksien puhdistusaineita, huonekalujen kiillotusaineita, ammoniakkia, valkaisuainetta, lakkaa, öljyjä tai vastaavia. Pyyhi neste välittömästi puhtaalla imukykyisellä liinalla tai sienellä. Älä hankaa voimalla tai paineella. Jos haluat käyttää erityisesti valmistettuja voiteita nahan ylläpitoon ja hoitoon, ota yhteyttä erikoistuneiden yritysten ja nahka-ammattilaisiin.
Col.02090
Col.02078
Col.02068
Col.02062
Col.02058
Col.02052
Col.02046
Col.02034
Col.02028
Col.02022
Col.02016
Col.02010
Col. 02044
Col. 02030
Col. 02000
Bizon-nahka
• Kevyesti hiottu paksu nahka • Raaka-aineena Bovine nahka (Etelä Afrikka/Brasilia/Uusi-Seelanti) • Vahvan solurakenne • Paksuus n. 1,4 mm • Pintavärjätty ja martioitu viimeistely • Valonkesto erittäin hyvä (ISO 105-B02 5 Blue scale)
Älä altista nahkakalustetta jatkuvalle ja suoralle auringonvalolle tai kuumuudelle (esim. Lämpöpatteri). Pyyhi pölyt säännöllisesti pehmeällä rievulla. Jos tarpeellista, pyyhi lämpimällä vedellä ja neutraalilla saippualla. Kuivaa nahka puhdistuksen jälkeen.
- Kevyesti hiottu pintanahka, joka on suunniteltu näyttämään ”patinoidulta”. - Antiikki viimeistely ”lukitulla” vahakerroksella - Raaka-aineena härän vuota (Uusi -Seelanti) - Vahvan solurakenne ja hyvä hengittäväisyys - Paksuus n. 0,9 mm - Aniliinivärjätty (läpivärjätty) - SEMI viimeistely vahakerroksella, joka estetään nesteiden tai lian imeytyminen nahan pinnan läpi mutta kuitenkin säilytetään nahan hengittävyyden - Valonkesto erittäin hyvä (ISO 105-B02 5 Blue scale)
Älä altista nahkakalustetta jatkuvalle ja suoralle auringonvalolle tai kuumuudelle (esim. Lämpöpatteri). Pyyhi pölyt säännöllisesti pehmeällä rievulla. Jos tarpeellista, pyyhi lämpimällä vedellä ja neutraalilla saippualla. Kuivaa nahka puhdistuksen jälkeen.
Älä altista nahkakalustetta jatkuvalle ja suoralle auringonvalolle tai kuumuudelle (esim. Lämpöpatteri). Pyyhi pölyt säännöllisesti pehmeällä rievulla. Jos tarpeellista, pyyhi lämpimällä vedellä ja neutraalilla saippualla. Kuivaa nahka puhdistuksen jälkeen.
- Pintanahka, joka sopii kaikkiin nahkaverhoiltaviin huonekaluihin - Raaka-aineena Bovine nahka (Uusi-Seelanti/Eurooppa) - Vahvan solurakenne ja hyvä hengittäväisyys. - Paksuus n. 0,9 mm - Aniliinivärjätty (läpivärjätty) - SEMI viimeistely vaha/pigmentti kerroksella, joka estetään nesteiden tai lian imeytyminen nahan pinnan läpi mutta kuitenkin säilytetään nahan hengittävyyden. - Valonkesto erittäin hyvä (ISO 105-B02 5 Blue scale)
Älä altista nahkakalustetta jatkuvalle ja suoralle auringonvalolle tai kuumuudelle (esim. Lämpöpatteri). Pyyhi pölyt säännöllisesti pehmeällä rievulla. Jos tarpeellista, pyyhi lämpimällä vedellä ja neutraalilla saippualla. Kuivaa nahka puhdistuksen jälkeen.
Mondial-nahka, yleisimmin käytetty hiottu / peitevärjätty huonekalunahka. Korkeatasoinen valmistustekniikka ja huippumoderni konekanta yhdistettynä suursarjatuotantoon mahdollistavat laadukkaan ja käyttöturvallisen nahan kodin ja julkitilojen kalusteisiin, joilta vaaditaan kestävyyttä kovassakin käytössä.
paksuus 0,8 - 1,0 mm
peitevärjätty, hiottu nahka, 2-väripainokuvalla sekä 1-värisenä
saatavissa 24 Suomessa suosituinta väriä
saatavana myös tuotteeseen yhteensopivat keinonahat (Verona)
Kaikki käyttämämme nahkalaadut ovat REACH-sertifikoituja
REACH-todistus vahvistaa, että materiaalissa tai väriaineissa ei ole käytetty mitään komponenttia, joka olisi EU kemikaaliviraston ”ihmiselle vaaralliset kemikaalit” listalla (SVHC lista REACH Article 57, Annex XIV, Directive 67/548/EEC)
REACH-asetus on Euroopan unionin säädös. Sen tavoitteena on parantaa ihmisten terveyden ja ympäristön suojelua kemikaalien mahdollisesti aiheuttamilta riskeiltä.
Sillä edistetään myös aineiden vaarojen arvioimiseen tarkoitettujen vaihtoehtoisten menetelmien kehittämistä, jotta eläinkokeiden määrää voidaan vähentää.
REACH-asetuksen nojalla todistustaakka on yrityksillä. Jotta yritykset toimisivat asetuksen mukaisesti, niiden on tunnistettava niihin aineisiin liittyvät riskit, joita ne valmistavat ja markkinoivat EU:ssa, ja hallittava näitä riskejä. Niiden on osoitettava kemikaalivirastolle, miten ainetta voidaan käyttää turvallisesti, ja niiden on ilmoitettava käyttäjille, mitkä ovat asianmukaiset riskinhallintatoimenpiteet.
REACH-asetuksessa vahvistetaan menettelyt, joilla kerätään ja arvioidaan tietoja aineiden ominaisuuksista ja vaaroista.
Tiivistettynä:
Valmis tuote saa silloin REACH merkin kun kaikki tuotannossa käytettävät raaka-aineet on REACH- rekisteröity, silloin tuote saa REACH- merkin käyttöoikeuden, silloin kaikki materiaalit on rekisteröity ja jäljiteltävissä. Raaka-aineet eivätkä silloin ole haitallisia.
VALO: Vältä asettamasta nahkaa suoran auringonvalon lähelle. Pidä nahka kaukana lämmönlähteistä. Pattereista ja uunista vähintään 50 cm.
PUHTAUS: Pyyhi säännöllisesti pehmeällä ja kuivalla liinalla. Älä koskaan käytä kotitalouksien puhdistusaineita, huonekalujen kiillotusaineita, ammoniakkia, valkaisuainetta, lakkaa, öljyjä tai vastaavia. Pyyhi neste välittömästi puhtaalla imukykyisellä liinalla tai sienellä. Älä hankaa voimalla tai paineella. Jos haluat käyttää erityisesti valmistettuja voiteita nahan ylläpitoon ja hoitoon, ota yhteyttä erikoistuneiden yritysten ja nahka-ammattilaisiin. Käytä neutraaleita aineita Ph 7. Esim voit laittaa muutaman tipan pesuainetta Ph7 veteen ja sillä puhdistaa.
LEMMIKIT: Älä anna lemmikkieläinten kiivetä huonekalujen päälle, sillä eläinten terävät kynnet naarmuttavat verhoilun pintaa. Sekä lemmikkien sylki, rasva ja muut eritteet syövyttävät verhoilun ja varsin nahkaa, joka on luonnontuote. Käytä suoja peittoa tarvittaessa.
HIKI: Ihmisen hiki voi vaurioittaa nahka ja kangasverhoilua varsinkin joidenkin lääkkeiden vaikutus saattaa muodostaa aineosia hienmukaan ja aiheuttaa kemiallisia reaktioita.
KOSTEAT VAATTEET: Älä jätä kosteita vaatteita verhoilun päälle. Varsinkin farkut ja tummat vaatteet jättävät kosteana väriä verhoiluun, joka värjää pinnan ja on vaikea puhdistaa.
Noronen – Vakionahat:
paksuus 0,9 – 1,1 mm
hiottu, peitevärjätty martioitu nahka
saatavissa nahkasävyihin sopiva Davos-keinonahka
savuke- ja liekkitestattu (SL2 jaSL1) EN 1021-1 & 2
Rocher-nahka
Kokonahkaisena. Hinta nahka/nahka Pintanahka. Nahan paksuus noin 1,3mm. Kevyesti hiottu, painettu Rocher martio. Härhä vuota Vintage kuviointi. Pinnassa näkyy elämisen jäljet.
Hoito-ohje: Puhdista nahka säännöllisesti pölynimurilla, puhdasta harjaa käyttäen. Neste on välittömästi pyyhittävä pehmeällä imukykyisellä liinalla, älä koskaan hankaa. Voit käsitellä nahan pinnan nupukkinahalle tarkoitetulla kyllästysaineella (Scotchgard®). Poista kuivuneet tahrat varovasti harjaamalla.
Rocher musta
Rocher ruskea
Touche-nahka
Raaka vuodan alkuperä on Etelä-Wales (Englanti) ja on härkää. Touche’ on Vintage 1,3mm paksu nahka, joka on aniliini (läpi) värjätty ja S.E.M.I suojattu kevyellä pigmentti/vaha kerroksella. Näin säilyy vahvan solurakenteen hyvä hengittäväisyys ja silkkinen mukavuus.
Hoito-ohje Vältä asettamasta nahkaa suoran auringonvalon lähelle. Pidä nahka kaukana lämmönlähteistä. Pyyhi säännöllisesti pehmeällä ja kuivalla liinalla. Älä koskaan käytä kotitalouksien puhdistusaineita, huonekalujen kiillotusaineita, ammoniakkia, valkaisuainetta, lakkaa, öljyjä tai vastaavia. Pyyhi neste välittömästi puhtaalla imukykyisellä liinalla tai sienellä. Älä hankaa voimalla tai paineella. Jos haluat käyttää erityisesti valmistettuja voiteita nahan ylläpitoon ja hoitoon, ota yhteyttä erikoistuneiden yritysten ja nahka-ammattilaisiin.
Col.02090
Col.02078
Col.02068
Col.02062
Col.02058
Col.02052
Col.02046
Col.02034
Col.02028
Col.02022
Col.02016
Col.02010
Col. 02044
Col. 02030
Col. 02000
Bizon-nahka
• Kevyesti hiottu paksu nahka • Raaka-aineena Bovine nahka (Etelä Afrikka/Brasilia/Uusi-Seelanti) • Vahvan solurakenne • Paksuus n. 1,4 mm • Pintavärjätty ja martioitu viimeistely • Valonkesto erittäin hyvä (ISO 105-B02 5 Blue scale)
Älä altista nahkakalustetta jatkuvalle ja suoralle auringonvalolle tai kuumuudelle (esim. Lämpöpatteri). Pyyhi pölyt säännöllisesti pehmeällä rievulla. Jos tarpeellista, pyyhi lämpimällä vedellä ja neutraalilla saippualla. Kuivaa nahka puhdistuksen jälkeen.
– Kevyesti hiottu pintanahka, joka on suunniteltu näyttämään ”patinoidulta”. – Antiikki viimeistely ”lukitulla” vahakerroksella – Raaka-aineena härän vuota (Uusi -Seelanti) – Vahvan solurakenne ja hyvä hengittäväisyys – Paksuus n. 0,9 mm – Aniliinivärjätty (läpivärjätty) – SEMI viimeistely vahakerroksella, joka estetään nesteiden tai lian imeytyminen nahan pinnan läpi mutta kuitenkin säilytetään nahan hengittävyyden – Valonkesto erittäin hyvä (ISO 105-B02 5 Blue scale)
Älä altista nahkakalustetta jatkuvalle ja suoralle auringonvalolle tai kuumuudelle (esim. Lämpöpatteri). Pyyhi pölyt säännöllisesti pehmeällä rievulla. Jos tarpeellista, pyyhi lämpimällä vedellä ja neutraalilla saippualla. Kuivaa nahka puhdistuksen jälkeen.
Älä altista nahkakalustetta jatkuvalle ja suoralle auringonvalolle tai kuumuudelle (esim. Lämpöpatteri). Pyyhi pölyt säännöllisesti pehmeällä rievulla. Jos tarpeellista, pyyhi lämpimällä vedellä ja neutraalilla saippualla. Kuivaa nahka puhdistuksen jälkeen.
– Pintanahka, joka sopii kaikkiin nahkaverhoiltaviin huonekaluihin – Raaka-aineena Bovine nahka (Uusi-Seelanti/Eurooppa) – Vahvan solurakenne ja hyvä hengittäväisyys. – Paksuus n. 0,9 mm – Aniliinivärjätty (läpivärjätty) – SEMI viimeistely vaha/pigmentti kerroksella, joka estetään nesteiden tai lian imeytyminen nahan pinnan läpi mutta kuitenkin säilytetään nahan hengittävyyden. – Valonkesto erittäin hyvä (ISO 105-B02 5 Blue scale)
Älä altista nahkakalustetta jatkuvalle ja suoralle auringonvalolle tai kuumuudelle (esim. Lämpöpatteri). Pyyhi pölyt säännöllisesti pehmeällä rievulla. Jos tarpeellista, pyyhi lämpimällä vedellä ja neutraalilla saippualla. Kuivaa nahka puhdistuksen jälkeen.
Mondial-nahka, yleisimmin käytetty hiottu / peitevärjätty huonekalunahka. Korkeatasoinen valmistustekniikka ja huippumoderni konekanta yhdistettynä suursarjatuotantoon mahdollistavat laadukkaan ja käyttöturvallisen nahan kodin ja julkitilojen kalusteisiin, joilta vaaditaan kestävyyttä kovassakin käytössä.
paksuus 0,8 – 1,0 mm
peitevärjätty, hiottu nahka, 2-väripainokuvalla sekä 1-värisenä
saatavissa 24 Suomessa suosituinta väriä
saatavana myös tuotteeseen yhteensopivat keinonahat (Verona)
Osa evästeistä on välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta; osa evästeistä kerää tilastoja tai on markkinoinnillisia tai liittyy kolmansien osapuolten tarjoamiin palveluihin.
Klikkaamalla ‘Hyväksy’ annat suostumuksesi kaikkien evästeiden käyttöön, tai voit valita itse haluamasi evästekategoriat.
Osa evästeistä on välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta eikä niitä voi ottaa pois käytöstä; osa evästeistä kerää tilastoja tai on markkinoinnillisia tai liittyy kolmansien osapuolten tarjoamiin palveluihin.