Tuotetietoutta

Laadunvalvonta ja korkealuokkaiset materiaalit

Valmistuksen yksi keskeinen lähtökohta on tuotteiden vähäinen ympäristörasitus koko niiden elinkaaren ajan. Päämääränä pidämme kalusteen pitkää käyttöikää. Pyrimme toteuttamaan sekä teknisesti kestäviä että esteettisesti pitkäikäisiä tuotteita.

LAATUJÄRJESTELMÄ TOIMII LÄPI SUUNNITTELU- JA VALMISTUSKETJUN
Kalusteemme suunnitellaan Suomessa, omassa suunnitteluyksikössämme Rautalammilla. Mallistossamme pystymme toteuttamaan yhteisiä laatu-, toimitus -ja kustannusvaatimuksia kauppiaidemme kanssa. Laatujärjestelmää noudatetaan kaikessa toiminnassa: esimerkiksi laadukkaat ja vähäpäästöiset materiaalit antavat tuotteillemme pitkän käyttöiän, jolloin rasitamme mahdollisimman vähän luontoa. Mahdollisuus kierrätettämiseen ja uudelleen verhoiluun pienentävät omalta osaltaan hiilijalanjälkeä tehden tuotteistamme ekologisia.

MATERIAALITIETOUTTA KÄYTETYISTÄ RAAKA-AINEISTA

SOHVAKALUSTEEN MATERIAALIT JA RAAKA-AINEET
Pääasiallisia materiaaleja tuotteissamme ovat mänty. Mäntyä ostamme suomalaisilta sahoilta. Puuaines on melko kovaa, mihin vaikuttaa olennaisesti puun kasvunopeus. Pohjoisessa Suomessa hitaasti kasvanut mänty on siten mitä parhainta huonekaluteollisuuden raaka-ainetta. Mallistoisamme käytetty mänty tulee Mikkeli-linjan pohjoispuolelta. Sohva ja tuoli runkomme on tehty juuri tästä tiheäsyisestä männystä. Se kaadetaan Suomen hyväkuntoisista sekametsistä. Runkomateriaalina käytetään männyn ohella paksua koivuvaneria. Näistä materiaaleista valmistetut rungot voidaan uudelleenverhoilla.

SkåneVERHOILUMATERIAALIT
Yleisimmin käytettyjä materiaaleja ovat kangas ja nahka. Materiaalien kestävyys vaihtelee ja kovimmalla kulutuksella olevien (esim. julkitila-) kalusteiden verhoilumateriaalit on vaihdettava noin 10 vuoden välein. Tuotesuunnittelun yhtenä lähtökohtana pidämmekin helppoa uudelleenverhoilua. Omien laadukkaiden kankaidemme lisäksi verhoilukankaita toimittavat: Orient Occident K & H Annala Oy ja Lauritzon’s

PINTAKÄSITTELY
Pintakäsittelyaineena käytämme pääasiassa 2-komponenttista lakkaa ja -maalia. Useimmissa kohteissa katalyyttilakka on kuitenkin ainoa oikea ja kestävä käsittely riittävän laadun takaamiseksi. Käyttämämme pintakäsittelyaineet eivät sisällä hengitettäessä vaaralliseksi tai allergisoivaksi luokiteltuja aineita.

LIIMAT
Liimauksessa käytämme liimoja, jotka eivät sisällä hengitettäessä vaaralliseksi tai allergisoivaksi luokiteltuja aineita. Tuotteissa olevan liiman hävittäminen voidaan tehdä polttamalla normaalisti esim. massiivipuun kanssa.

PEHMUSTEET
Käytämme tuotteissamme vain kotimaisia korkealaatuisia alleergiatestattuja pehmustemateriaaleja. Istuimissa käytetään jäykempiä pehmusteita, jotka antavat pidemmän käyttöiän. Selässä ja käsinojissa käytetään pehmeämpiä pehmusteita, jotka antavat lisätukea ja mukavuutta. Pintamateriaalin ja pehmusteen välissä käytämme korkeatasoista, kotimaista polyestervanua. Käyttämämme pehmusteet ovat freonittomia ja soveltuvat allergikoille. Jokainen vaahtomuovierä on laatutestattu. Käytämme lisäksi Furnisoft NF kierrevanutyynyjä, untuvatyynyjä sekä Ecosoft-vanutyynyjä. Vaahtomuovit kotimaisiin sohviin toimittaa Recticel. Inno-Suomi -palkitut selkäpehmusteet kotimaisiin sohviin toimittaa Lennol.

JOUSISTOT
Istuimissa no-sag lämpökarkaistu ja nikkelivapaa teräsjousi. Erikoismalleissa käytetään jousituksena myös pussijousitettuja kierrejousia. Selkänojissa tekstiilivyö selkätyynyn kera.

UUTUUS! PELKÄLLÄ VEDELLÄ PUHDESTETTAVA VERHOILUKANGAS: AQUA CLEAN

Tuotetietoutta

PATJAT JA RUNKOPATJAT
Rungot valmistetaan samoista materiaaleista kuin sohvien rungotkin. Patjojen sisusmateriaalit on valmistettu Eterlon® -materiaalista. Ne ovat freonittomia ja soveltuvat allergikoille. Jokainen vaahtomuovierä on laatutestattu.